Valtaosa elintarvikevalvontatuloksista on hyviä

07.06.2013

Vähittäiskauppojen ja ravintoloiden elintarvikevalvontatietoja on toukokuun alusta lähtien julkaistu internetissä noin tuhat. Tarkastustuloksia kuvataan hymynaamasymboleilla. Valtaosa kuntien tähän mennessä tarkastamista yrityksistä on saanut hymyilevän tuloksen.

Yleisin annettu arvosana on hyvä, joka tarkoittaa, että elintarviketurvallisuus ei ole heikentynyt ja kuluttajalle ei aiheudu riskiä. Hymyilevä tulos on aina hyvä tulos. Parhaan eli oivallisen tuloksen on saanut 31 prosenttia tarkastetuista. Korjattavaa-arvosana on annettu 14 prosentille ja huono 2 prosentille yrityksistä. Korjattavaa tai huono -tuloksien saaneiden yritysten on laitettava epäkohta kuntoon tarkastuksella sovitussa määräajassa.

Ensimmäisten tulosten perusteella voidaan päätellä, että elintarviketurvallisuus on Suomen yrityksissä hyvällä mallilla, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Marina Häggman. Paikkakuntakohtaista vertailua on vielä liian varhaista tehdä, koska vasta pieni osa kaikista yrityksistä on tarkastettu.

Lue lisää Eviran uutisista

Tarkastusraportit löytyvät oivahymy.fi-sivustolta

 

 

Ajankohtaista

Mainostoimisto Kuopio | Digitoimisto | Internet -sivut