Lähiruokavetoomus Presidentti Niinistölle

11.06.2012

Tiedote
julkaistavissa perjantaina 8.6.2012 klo 12.30 jälkeen

RUOKARYHMÄ ESITTÄÄ LÄHIRUOKAVETOOMUKSEN PRESIDENTTI NIINISTÖLLE

Kansanedustaja Anne Kalmarin perustama Ruokaryhmä tapaa Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön perjantaina 8.6.2012 klo 12.30. Ruokaryhmä esittää vetoomuksen suomalaisen ruuan sekä maakuntien makujen puolesta.

Vetoomuksessa esitetään, että Presidentin kaikissa edustustilaisuuksissa käytetään suomalaista ruokaa. Ruokaa, joka sisältää mahdollisimman paljon luonnonmukaisesti tuotettuja, kotimaisia raaka-aineita ja eri maakunnista tulevia paikallisia tuotteita.

Ruokaryhmässä mukana olevat tekevät töitä suomalaisen ruuan eri sektoreilla. Ryhmän tavoitteena on yhdessä lisätä lähiruuan käyttöä. Tarkoituksena on tehdä yhdessä palvelus ruisleivälle, marjoille, muikulle ja lehmänmaidolle; suomalaiselle ruokakulttuurille. Ryhmä tulee jättämään oman kädenjälkensä suomalaisten lautasille. Ruokaryhmä etenee konkreettisesti eri sektoreilla. Tarvitsemme näkyviä henkilöitä, jotka sitoutuvat edistämään suomalaisen puhtaan ja aromikkaan ruuan arvostusta. Ryhmä haluaa edistää kestäviä julkisia ruokahankintoja ja sen toimesta on lähtenyt liikkeelle vetoomus ja aloite kuntien päättäjille.

Lisätiedot:
Anne Kalmari 050 512 2084
kansanedustaja, ruokaryhmän perustaja

Ruokaryhmän jäsenet:
Heikki Ahopelto Eija Harju Marianne Heikkilä
Sari Iivonen Irma Ikäheimo Tapani Kiminkinen
Jaakko Kolmonen Raili Koroma Tiina Lampisjärvi
Ulla Liukkonen Kaisu Merilä Liisa Niilola
Jaakko Nuutila Tuulia Pelli Leena Pölkki
Ville Relander Pekka Rusila Anna Sarkkinen
Anni-Mari Syväniemi Päivi Töyli Heidi Valtari
Kirsi Viljanen

Ajankohtaista

Mainostoimisto Kuopio | Digitoimisto | Internet -sivut